Sagalundin lastenkulttuurikeskus täyttää 10 vuotta!

Sagalundin lastenkulttuurikeskus täyttää tänä vuonna jo 10-vuotta! Vuonna 2014 Sagalund sai lastenkulttuurikeskuksen statuksen ja liittyi mukaan silloiseen Taikalamppu-verkostoon, josta myöhemmin tuli Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto.  

Sagalundin lastenkulttuuritoiminnan juuret kiemurtelevat kuitenkin vielä paljon tätä syvemmässä mullassa. Kansakoulun opettaja Nils Oskar Jansson perusti Sagalundin museon Vretan kansakoulun ympärille Kemiöön vuonna 1900 ja siten koululaisista muodostui heti alusta alkaen luonnollinen kohderyhmä museon toiminnalle. Museo on Janssonin jälkeenkin säilyttänyt innovatiivisen ja pedagogisen otteen. Etenkin ensimmäisen ammatillisen johtajansa Li Näsen aikana 1983–2020 Sagalundin toimintaa kehitettiin vahvasti elämyksellistä museopedagogiikkaa painottaen, jälleen lapset ja koululaiset keskeisenä kohderyhmänä.   

Juhlavuoden 2024 aikana julkaisemme arkistojen kuvia ja muistoja Sagalundin lastenkulttuuritoiminnasta vuosien varrelta. Onko sinulla omia muistoja Sagalundin lastenkulttuurin parista? Jaa muistosi meille viestillä somessa tai lähetä osoitteeseen: kristiina.tiainen(a)sagalund.fi.  

#sagalundsbarnkultur10år #sagalundinlastenkulttuuri10v