Karkkipuuroa ja käveleviä taloja -näyttely Sagalundissa

Näyttelyssä esitellään OKM:n rahoittaman ’Museoiden lasten tulevaisuustyöpajat’ -hankkeen pilottityöpajoissa syntyneitä menneisyyskurkkaus ja tulevaisuustyöpajamenetelmiä, sekä työpajoissa esiin nousseita lasten tulevaisuusajatuksia ja tuotoksia. Näyttelyvieras pääsee myös itse matkaamaan aikakoneella ja pohtimaan omia tulevaisuuskuviaan. 

Hankkeen tavoittena oli kehitellä museoille tulevaisuustyöpaja–menetelmiä lasten kuulemiseen. Hankkeen neljässä pilottityöpajassa erilaiset lapsiryhmät tutkivat menneisyysnäkymiä sekä kuvittilevat ja tekivät näkyväksi omia tulevaisuusajatuksiaan yhdessä luoden. Menetelmät kootaan menetelmäoppaaksi, joka julkaistaan päätösseminaarissa 24.8. Nyt kesän aikana hankkeen tuloksia esitellään näyttelyssä ‘Karkkipuuroa ja käveleviä taloja’, joka aukeaa Sagalundissa 17.5.  

“On tärkeää muistaa, että lapsilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa tässä ja nyt.” sanoo projektikoordinaattori Kristiina Tiainen. Hän jatkaa: “Tutkimusten mukaan luovuuskasvatuksella, taiteella ja kulttuurilla on merkittävä rooli tulevaisuuden muutoksentekijöiden kasvattamisessa. Tarvitaan uusia menetelmiä opettaa tulevaisuustaitoja kuten yhteisluomista tai tulevaisuuslukutaitoa. Tätä halusimme tässä hankkeessa testata museokontekstissa.” 

Sagalundin museojohtaja John Björkmanin mukaan museot ovat erityisen hyviä paikkoja tulevaisuuksien pohdintaan, sillä museoissa on jo valmiiksi läsnä pitkä aikaperspektiivi: “Kun ymmärretään kuinka olemme kehittyneet tähän asti, saatamme saada oivalluksia siitä kuinka kehitys voisi jatkua tästä eteenpäin.” 

Hankkeeseen palkattiin neljä taiteilijaa tai taidepedagogia eri aloilta: kuvataiteilija Sara Ilveskopi, kuvataiteilija Heidi Lunabba, nukketeatteritaiteilija Roosa Halme ja teatteriopettaja Henni Kiri. Sagalundin puolelta mukana olivat amanuenssi Mira Rehn ja museojohtaja John Björkman. Hankkeen taidekasvattajat ja museopedagogit kehittävät kokonaisuutta ja menetelmiä yhteistyössä tulevaisuudentutkija ja etnologi Katriina Siivosen kanssa. Pilotti laajensi hankkeessa mukana olevien taiteilijoiden ja museon työntekijöiden osaamista tulevaisuuden tutkimuksesta, yhteisluomisesta ja lasten kanssa kehittämisestä.    

Pilottityöpajoihin osallistui oppilaita Amosparkens skolasta ja Kemiönsaaren keskuskoulusta Kemiöstä sekä Sirkkulan koulusta Salosta. Hiihtolomaviikolla järjestettiin lisäksi avoin työpajapäivä 7-12 vuotiaille lapsille. Sagalund haluaa kiittää kaikkia mukana olleita lapsia ja heidän mukanaan tulleita aikuisia, jotka osallistuivat ja työskentelivät kanssamme tässä kokeiluprojektissa. 

Näyttely tulee olemaan avoinna 17.5-17.9 aina kun museo on avoinna. 

16.5-23.6 & 15.8-17.9: ti-su 11-16 

27.6-13.8: ti-su 11-17 

Ryijyn suojassa -näyttely Sagalundissa

Paksu, villainen ryijy on palvellut monia tarkoituksia kylmässä Pohjolassa. Se on ollut eläimen taljan veroinen lämmittäjä ja käyttökelpoisempikin, mutta myös ylpeyttä omasta kodista henkivä somiste, juhlapaikan koristaja ja suoja elämän matkalla.

Sagalundin näyttely RYIJYN SUOJASSA esittelee ryijyn eri käyttötarkoituksia, Annexet-rakennuksessa 21.2. -31.9.2023.

Talvikaudella avoinna: 


29.8.2022-14.5.2023:
ma-pe klo 10-15

Kesäkaudella avoinna:

16.5-23.6 & 15.8-17.9:
ti-su 11-16

27.6-13.8:
ti-su 11-17