Kemiön keskustassa sijaitseva Sagalundin museo ja lastenkulttuurikeskus tarjoaa jälleen kesällä 2024 monipuolisen kattauksen tapahtumia ja näyttelyitä kaiken ikäisille. Kesän suurimman tapahtuman ‘Sagalund elää’ lisäksi luvassa on esimerkiksi vierailevia käsityöläisiä sekä Avoimet kylät -päivän ohjelmaa. Huippusesongin aikana tiistaisin yleisö voi osallistua elämyksellisen Aikamatkatiistain ohjelmaan ja kaikkein pienimmät kävijät pääsevät Nallekekkereille.
Aukiolo kesäkaudella 2024
14.5-20.6 & 13.8-1.9: ti-su 11-16
25.6-11.8: ti-su 11-17
(Juhannuksena suljettu 21.-23.6)
Kesän näyttelyt
Sagalundgårdenin viereisessä Annexe-rakennukseen avautuu näyttely, jossa esitellään käsitöitä talonpojan vuodenkierron mukaan. Näyttely on avoinna museon aukioloaikoina 14.5.-31.12.
‘Kameran lumoissa’ Viisi valokuvaajaa Kemiönsaarelta esittäytyy. Näyttelyssä on esillä valokuvia, tarinoita ja rekvisiittaa 1900-luvun eri vuosikymmeniltä. Näyttely on avoinna museon aukioloaikoina 8.6.-1.9. Vretan koulun Margit-salissa.
‘Yön kuningatar’ 180-vuotisjuhlanäyttely opettaja ja kirjailija Adèle Wemanista (1844-1936). Näyttely on avoinna museon aukioloaikoina 8.6.-1.9. Vretan koulun Fjalar-salissa.
Aikamatkatiistait
Aikamatkatiistaisin historia herää eloon Sagalundissa – ja sinä voit itse osallistua.
Joka tiistai huippusesongin aikana 25.6-6.8. klo 11-17 saat auttaa Fallan maatalossa emäntää kotiaskareissa ja harjoitella Vretan kansakoulussa mustekynäkirjoitusta opettajan kanssa. Ohjelma ja askareet vaihtelevat hieman viikottain. Lisäksi joka tiistai museoalueella on joku vieraileva käsityöläinen tai pelimanni pitämässä työpajaa tai laulattamassa. Aikamatkatiistain ohjelma kuuluu museon sisäänpääsylipun hintaan ja on suunnattu niin aikuisille kuin lapsillekin.
Vierailevat käsityöläiset & pelimanni: 25.6. Hans G. Hästbacka – valokuvaa neulanreikäkameralla 2.7. Minna Mollgren – muinaisia käsityötekniikoita 9.7. Hanne Nore & Mathias Nykänen – kalannahan parkitusta & puunveistoa 16.7. Marja Launis – lankojen kasvivärjäystä 23.7. Minna Hokka – pillinrakennusta ja paimensoitinperinteitä 30.7. Toni Perttula – yhteislaulua harmonikan säestyksellä 6.8. Mikko Snellman – köydenpunontaa
Aikamatkatiistaiden käsityöläisohjelmaan on saatu avustusta Martha & Albin Löfgrens kulturfondilta. Musiikkiohjelma toteutetaan yhteistyössä Kemiönsaaren Musiikkikillan kanssa.
Nallekekkerit
Sagalundin tuttu kesäohjelma kaikkein pienimmille ja heidän aikuisilleen ovat Nallekekkerit museopuistossa.
Nallekekkereillä nautimme saduista ja juhlista täti Adèlen seurassa. Ohjelma on suunnattu 1-4-vuotiaille lapsille sekä heidän aikuisilleen. Oma nalle mukaan! Ohjelma on kaksikielinen ja maksuton.
Vretan kansakoulun opettajatar Adèle Weman rakasti juhlia, laulua ja tarinoita. Täti Adèle kirjoitti myös itse näytelmiä ja runoja salanimellä Parus Ater eli kuusitiainen. Kerrotaan, että kun hän kulki museopuistossa, lehahtivat kuusitiaiset hänen luokseen ja söivät hänen kädestään.
Opastukset
Huippusesongin ajan 25.6-11.8 on opas museoalueella opastamassa keskiviikosta sunnuntaihin koko päivän klo 11-17 (tiistaisin on Aikamatkatiistain ohjelmaa). Opastus sisältyy pääsylipun hintaan.
Sagalund elää -tapahtuma 29.6.
Perinteinen Sagalund elää -päivä 29.6. klo 11-17 juhlistaa opettaja ja kirjailija Adèle Wemania, jonka syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi 180 vuotta. Muusta ohjelmasta mainittakoon kansanmusiikki- ja tanssiesitykset. Kemiön Nuorisoseuran tanhupiiri ja Turun Kansantanssin Ystävät esiintyvät. Harmonikkataiteilija Toni Perttula soittaa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kemiönsaaren Musiikkikillan kanssa. Ohjelma on ilmainen ja suunnattu niin aikuisille kuin lapsillekin.
Muita kesätapahtumia Sagalundissa
Lisäksi Sagalund on mukana valtakunnallisissa tapahtumissa ‘Avoimet kylät’ lauantaina 8.6. sekä ‘Avoimet puutarhat’ sunnuntaina 16.6. Varsinais-Suomen museoiden museopäivää vietetään sunnuntaina 25.8. Lisätietoa näiden päivien ohjelmasta tulee myöhemmin. Jumanlanpalvelus yhteistyössä Kemiönsaaren seurakunnan kanssa järjestetään sunnuntaina 14.7 klo 10 Fallassa.
Su 11.2 klo 12-14 Perinteinen laskiaisrieha koko perheelle Taalintehtaan Ruukinmuseolla
* Napakelkkailua (jos on lunta) * Laskiaispullia ja mehua * Milka Keihäs soittaa kannelta * Lumileikkejä * Museon näyttelytila ja leikkiympäristö avoinna
Yhteistyössä Kemiönsaaren kunnan kulttuuriosaston kanssa.
Ti 20.2 klo 12-15 Talvirieha koko perheelle Sagalundissa
Sagalundin lastenkulttuurikeskus täyttää tänä vuonna jo 10-vuotta! Vuonna 2014 Sagalund sai lastenkulttuurikeskuksen statuksen ja liittyi mukaan silloiseen Taikalamppu-verkostoon, josta myöhemmin tuli Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto.
Sagalundin lastenkulttuuritoiminnan juuret kiemurtelevat kuitenkin vielä paljon tätä syvemmässä mullassa. Kansakoulun opettaja Nils Oskar Jansson perusti Sagalundin museon Vretan kansakoulun ympärille Kemiöön vuonna 1900 ja siten koululaisista muodostui heti alusta alkaen luonnollinen kohderyhmä museon toiminnalle. Museo on Janssonin jälkeenkin säilyttänyt innovatiivisen ja pedagogisen otteen. Etenkin ensimmäisen ammatillisen johtajansa Li Näsen aikana 1983–2020 Sagalundin toimintaa kehitettiin vahvasti elämyksellistä museopedagogiikkaa painottaen, jälleen lapset ja koululaiset keskeisenä kohderyhmänä.
Juhlavuoden 2024 aikana julkaisemme arkistojen kuvia ja muistoja Sagalundin lastenkulttuuritoiminnasta vuosien varrelta. Onko sinulla omia muistoja Sagalundin lastenkulttuurin parista? Jaa muistosi meille viestillä somessa tai lähetä osoitteeseen: kristiina.tiainen(a)sagalund.fi.
Kuluneen vuoden aikana Sagalund siirtyi jo kestävälle Vihreä lippu -tasolle. Vuosina 2023-24 Sagalundin Vihreän lipun -teemana on luonnon monimuotoisuus. Teemaan on jo ensimmäisen vuoden aikana sukellettu myös hyvin monimuotoisesti!
Vuoden aluksi sagalundkerholaiset tekivät WWF:n laatiman Pihan monimuotoisuusselvityksen ja suunnittelivat tulevia monimuotoisuustekoja. Yksi lasten keksimistä teoista ovat syksyn aikana syntyneet hienot ”valistusfilmit”, jotka ovat nyt katsottavissa Sagalundin Youtube-kanavalla: ”Att anlägga en äng” ”Förfallna träd och mörkret” ”Hiekkakasoja ja vettä”
Monimuotoisuus teema oli luonnollisesti mukana myös Sagalundin koulukasvimaatoiminnassa. Taalintehtaan koulun pihaan rakennettiin keväällä Sagalundin puutarhurin kanssa yhteistyössä uusi risuaita, joka tarjoaa elinympäristöjä esimerkiksi hyönteisillä, linnuille ja pikkunisäkkäille.
Kesällä Sagalundin museoissa työskenteli kesäekologi Vilja Vihervuori. Hänen tehtäviinsä kuului kartoittaa Sagalundin museosäätiön museoiden pihojen kasvilajistoa ja kartoituksen pohjalta laatia ohjeistukset arvokkaimpien alueiden hoito- ja ennallistamistoimenpiteistä. Nämä toimenpiteet tulivat osaksi Sagalundin kestävän kehityksen ohjelmaa. Kesän lopuksi kesäekologi valmisteli uudet kylttitekstit museoiden pihojen perinneluontotyyppien monimuotoisuudesta ja niiden hoito- ja ennallistamistoimista. Nämä kyltit tulevat myöhemmin säätiön museoiden pihoihin.
Kaiken lisäksi kesäekologi tarjosi lapsille ja aikuisille kasviseikkailuita ja lajintunnistusretkiä kahdeksan kertaa kesän aikana. Myös Sagalundin kesäleiriläiset pääsivät kasviseikkailulle ja esimerkiksi laatimaan vanhaan malliin kasvion sivun valitsemastaan kasvista. Sagalundin kesäekologi-toimintaa esiteltiin tänä vuonna myös Museoalan teemapäivien vaikuttavat teot -osiossa.
Vuoden aikana tuli päätökseen myös Varsinais-Suomen museoiden Ilmastolupaushanke, jossa Sagalund sai olla mukana. Alueen 13 ammatillisen museon verkostomaisen yhteistyön kehittäminen ja jaetun osaamisen hyödyntäminen olivat hankkeessa keskeisessä roolissa. Hankkeen aikana esimerkiksi osallistuttiin yhteisiin koulutuksiin ja työpajoihin sekä toteutettiin kunkin museon omat kehittämishankkeet. Sagalundin oma osatoteutus liittyi kesäekologi-toimintaan. Hankkeen osana tuotettiin myös videosarja, jossa museot pohtivat rooliaan ja mahdollisuuksiaan ilmastokuorman pienentämiseen (hiilijalanjälki) tai positiiviseen ympäristövaikutukseen (ekologinen kädenjälki). Katso Luonnon monimuotoisuus -teemainen video, jossa mm. Sagalundin museojohtaja John Björkman pohtii luonnon monimuotoisuuden vaalimista osana kulttuuriperintöä.
Vuoden aikana tehtiin myös runsaasti muutakin yhteistyötä monimuotoisuus teeman ympärillä. Sagalund sai lahjoituksena Kemiön Rotarylta kaksi upeaa hyönteishotellia, jotka sijoitettiin Sagalundgårdenin pihapiiriin. Kesän aikana Kemiönsaaren kunnan ”ympäristöryhmä” eli 7-8 luokkalaiset kesätyöntekijät poistivat museoiden pihoista haitallisia vieraslajeja kuten Sahalinintatarta sekä komelupiinia Sagalundin puutarhurin ja kesäekologin ohjeistusten mukaan. Tietoa ja ohjeistusta Taalintehtaan Ruukinmuseon pihan kasvikartoituksiin saatiin myös paikalliselta biologilta Panu Kuntulta, joka on koordinoinut kunnan Helmi-hanketta, jossa hoidettiin Taalintehtaan niittyverkostoa. Vuoden lopuksi NEMO – Network of European Museum Organisations pyysi vielä Sagalundia mukaan laatimaansa uuteen karttaan, jossa esitellään eurooppalaisten museoiden ilmastotoimia.
Lauantaina 2.12 klo 11-15 vietämme jälleen Oskarinmarkkinoita Sagalundissa. Silloin löytyy joulutunnelmaa ja ohjelmaa kaiken ikäisille Sagalundin museoalueella ja Sagalundgårdenissa.
Saglundin museorakennukset on koristettu jouluun. Voit kuunnella joulusatuja ja musiikkia, osallistua jouluaskarteluun tai sitten vain tuoksutella joulutunnelmaa.
Myös joulupuoti aukeaa Sagalundgårdenissa ja Café Adèle on avoinna.
Muutoin joulun alla Sagalundgårdilla ja museopuodilla laajennettu aukiolo 4.-22.12.2023:
Tervetuloa Museoiden lasten tulevaisuustyöpajat -hankkeen päätöswebinaariin
Torstaina 24.8 klo 13.00-15.00
Sagalundin museon ja lastenkulttuurikeskuksen hankkeessa 2022 – 2023 kehitettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella museoille tulevaisuustyöpaja–menetelmiä lasten kuulemiseen.
Hankkeen aikana järjestettiin neljä pilottityöpajaa, joissa erilaiset lapsiryhmät tutkivat ensin menneisyysnäkymiä museopedagogin johdattelemina, minkä jälkeen he pääsivät kuvittelemaan ja tekemään näkyväksi omia tulevaisuusajatuksiaan taidekasvattajan seurassa. Hankkeen innoittajana toimi Dynamo-hankkeessa luotu tulevaisuusperintöverstas-menetelmä, jonka perusideaa tässä hankkeessa sovellettiin lapsille.
Tässä hankkeen päätöswebinaarissa esitellään hanke ja sen tuloksia sekä julkaistaan pilottityöpajojen kokemusten pohjalta koottu menetelmäopas “Karkkipuuroa ja käveleviä taloja – Ehdotuksia lasten tulevaisuustyöpajatoimintaan museoissa”.
Sagalund haluaa rohkaista museoita uteliaasti kokeilemaan omaan museoon sopivaa tulevaisuustyöpajatyöskentelyä! Toivottavasti oppaamme tarjoaa innostavia ideoita, joiden pohjalta monet erilaiset kulttuuriperintökasvatuksen piirissä työskentelevät toimijat uskaltautuvat verryttelemään tulevaisuudenkuvittelulihaksia lasten kanssa. Lämpimästi tervetuloa kuulolle!
Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella, mobiilisovelluksella tai kokoustilan laitteella
Kemiön keskustassa sijaitseva Sagalundin museo ja lastenkulttuurikeskus tarjoaa tänä kesänä entistäkin monipuolisemman kattauksen ohjelmaa kaiken ikäisille. Kesän suurimman tapahtuman ‘Sagalund elää’ lisäksi luvassa on esimerkiksi musiikkia sekä Avoimet kylät -päivän ohjelmaa. Huippusesongin aikana tiistaisin yleisö voi osallistua elämyksellisen Aikamatkatiistain ohjelmaan ja kaikkein pienimmät kävijät pääsevät Nallekekkereille. Huippusesongin aikana torstaisin perheet voivat osallistua lajikartoituspajoihin Sagalundin kesäekologin seurassa.
Sagalundin Anneksissa on kesällä esillä näyttely “Ryijyn suojassa” joka esittelee monipuolisen valikoiman kemiönsaarelaisia ryijyjä ja niiden käyttötarkoituksia. Lisäksi museoalueelle avataan taiteilija Jan Lütjohannin puuveistosnäyttely, joka toimii vuorovaikutuksessa museon ympäristöjen kanssa. Vretan koulussa on esillä “Karkkipuuroa ja käveleviä taloja” -näyttely, jossa esitellään Sagalundin museoiden lasten tulevaisuustyöpajojen tuloksia.
Sagalund laajentaa aukioloaan
Museo ja lastenkulttuurikeskus aukesi tänä vuonna jo lähes kuukautta tavallista aikaisemmin eli 16.5. Kokeilemme tänä kesänä välisesonkia eli loppukeväästä 16.5-23.6 sekä alkusyksystä 15.8-17.9 olemme avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Juhannukselta koulujen alkuun asti eli 27.6-13.8 on huippusesonki, jolloin olemme avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-17 ja silloin tarjolla on monimuotoista elävää ohjelmaa.
Aikamatkatiistait
Sagalundin kesän ohjelman kohokohtana ovat tänä kesänä Aikamatkatiistait.
Aikamatkatiistaisin herää historia eloon Sagalundissa – ja sinä voit itse osallistua. Joka tiistai huippusesongin aikana 27.6-8.8 löytyy elävää historiallista toimintaa Fallan maatalon ja Vretan koulun ympäristöissä: käsitöitä, maatalon kotitaloustöitä, pelimanneja jne. Askareet ja ohjelma vaihtelevat viikoittain (koko kesän ohjelma liitteenä alla). Toiminta on suunnattu sekä aikuisille että lapsille.
Aikamatkatiistain ohjelma kuuluu museon sisäänpääsylipun hintaan seuraavina tiistaina: 27.6 / 4.7 / 11.7 / 18.7 / 25.7 / 1.8 / 8.8 Klo 11-17
Nallekekkerit
Sagalundin tuttu kesäohjelma kaikkein pienimmille ja heidän aikuisilleen ovat nallekekkerit museopuistossa.
Vretan kansakoulun opettajatar Adèle Weman rakasti juhlia, laulua ja tarinoita. Täti Adèle kirjoitti myös itse näytelmiä ja runoja salanimellä Parus Ater eli kuusitiainen. Kerrotaan, että kun hän kulki museopuistossa, lehahtivat kuusitiaiset hänen luokseen ja söivät hänen kädestään.
Nallekekkereillä nautimme saduista ja juhlista täti Adèlen seurassa. Nallekekkerit on ohjelma 1-4-vuotiaille lapsille sekä heidän vanhemmilleen ja/tai isovanhemmilleen. Oma nalle mukaan! Ohjelma on kaksikielinen ja maksuton.
Nallekekkerit järjestetään seitsemänä tiistaina kesän aikana: 27.6 / 4.7 / 11.7 / 18.7 / 25.7 / 1.8 / 8.8. Klo 10
Kasviseikkailu kesäekologin seurassa
Tänä kesänä Sagalundin museoissa työskentelee myös ekologian opiskelija. Hänen tehtävänään on ensinnäkin kartoittaa museosäätiön museoiden pihojen lajistoa. Lisäksi lapset ja perheet pääsevät tänä kesänä ekologin seurassa hauskoille kasviseikkailuille eli etsimään ja tutkimaan kasveja yhdessä sekä oppimaan luonnon monimuotoisuuden merkityksestä. Kasviseikkailut ovat maksuttomia osana Varsinais-Suomen museoiden ympäristölupaus-hanketta ja niitä rahoittavat Svenska kulturfonden sekä Varsinais-Suomen ympäristölupaus. Pienet lapset aikuisen seurassa.
Kasviseikkailuita järjestetään seuraavina torstaina: 29.6 / 6.7 / 13.7 / 20.7 / 27.7 / 3.8 / 10.8 Klo 11
Seuraavina torstaina lisäksi lajintunnistustyöpaja myös aikuisille: 6.7 / 20.7 Klo 13
Opastukset
Huippusesongin ajan 27.6-13.8 on opas museoalueella opastamassa keskiviikosta sunnuntaihin koko päivän klo 11-17 (tiistaisin on Aikamatkatiistain ohjelmaa). Opastus sisältyy pääsylipun hintaan.
Sagalund elää -tapahtuma 1.7
Sagalundin elävä museo ja lastenkulttuurikeskus täyttyy jälleen monenlaisella ohjelmalla kun vuoden kohokohta ‘Sagalund elää’ -tapahtuma järjestetään lauantaina 1.7 klo 11-17. Luvassa on työpajoja, musiikkia ja työnäytöksiä kaiken ikäisille ja osallistuminen on maksutonta.
Tämän vuoden ohjelmassa juhlistetaan villaa monissa muodoissaan. Tapahtumassa pääsee tutustumaan mm. vuoden käsityötekniikkaan eli kehräykseen. Lisäksi värjätään villalankaa ja tehdään villakäsitöitä myös muinaistekniikoilla. Ryijynäyttelyssä kävijä voi suunnitella symbolit omaan villaryijyyn.
Myös muita käsitöitä ja perinnetekniikoita pääsee näkemään ja kokemaan – vietetäänhän tänä vuonna myös Elävän perinnön -teemavuotta.
Musiikkiohjelman tarjoaa Kemiönsaaren Musiikkikilta ja siitä vastaavat harmonikkataiteilijat Markku Lepistö sekä Toni Perttula.
Avoimet kylät Sagalundissa 10.6
Avoimet Kylät -päivä on Suomen suurin kylätapahtuma. Sagalund osallistuu tänä vuonna tähän valtakunnalliseen tapahtumaan 10.6 klo 17-21, jolloin museoon ja tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy.
Sagalundin pääopas Jarmo Kujala vetää erityisopastuksen klo 17 lähtien ja Toni Perttula viihdyttää yleisöä harmonikkamusiikilla (yhteistyössä Kemiönsaaren Musiikkikilta). Sagalundgårdenissa voit katsella 40-luvusta kertovia filmejä. Museo ja museopuoti ovat avoinna klo 21 asti. Puodissa on tarjouksia kotiseutukirjoille. Myös museokahvila Café Adèle avoinna kesäbistro menun ja erikoisannosten kanssa.
Jumalanpalvelus
Jumanlanpalvelus yhteistyössä Kemiönsaaren seurakunnan kanssa järjestetään 16.7 klo 10 Fallassa.
Aikamatkatiistait, ohjelma 2023:
27.6
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Museopuiston keskellä on Lilla Sagalundin mökki, jossa tänään asustaa ’kloka gumma’, joka tietää yhtä sun toista luonnonkasvien ravinto- ja rohdoskäytöstä.
4.7
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Taidekäsityöläinen Marja Launis kehrää villalankaa Fallan tuvassa. Tulee auttamaan villan karstauksessa ja kokeile myös kehräämistä rukilla tai värttinällä.
11.7
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Artesaanit Sari Kippilä ja Minna Mollgren värjäävät villalankaa Fallan tuvassa. Tutustu eri värikasveihin ja värjäyksen saloihin.
18.7
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Saaristopelimannit Jimmy Träskelin ja Milka Keihäs esittävät paikallista kansanmusiikkia. Musiikkiohjelman tarjoaa Kemiönsaaren Musiikkikilta.
25.7
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Pyykkipäivä!
Harmonikkataiteilija Toni Perttula esiintyy. Klo 15-17 yhteislaulutilaisuus Toni Perttulan ja Jarmo Kujalan seurassa. Musiikkiohjelman tarjoaa Kemiönsaaren Musiikkikilta. Ohjelma peruttu.
1.8
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Soitinrakentaja ja kansantaiteilija Minna Hokka pitää non-stop työpajaa klo 12-15. Kävijöiden on mahdollista rakentaa keskiaikaisia klarinettisoittimia järviruo’osta. Lapset saavat saattajiensa avustamana askarrella myös karutsapillejä, 1950-luvun kierrätyspillejä. Lisäksi luvassa lukuisien suomalaiskarjalaisten ja inkeriläisten pillien ja torvien esittelyä soitellen. Musiikkiohjelman ja -työpajan tarjoaa Kemiönsaaren Musiikkikilta.
8.8
Vretan elävässä kansakoulussa on opettaja paikalla ja voit kokeilla esimerkiksi mustekynällä kirjoittamista.
Fallan elävässä maatalossa on talon emännällä päivän askareet kesken – hän tekee käsitöitä ja laittaa ruokaa. Voit tarjota apuasi tai vain istahtaa hetkeksi keinutuoliin rupattelemaan emännän kanssa.
Museopuiston keskellä on Lilla Sagalundin mökki, jossa tänään asustaa ’kloka gumma’, joka tietää yhtä sun toista luonnonkasvien ravinto- ja rohdoskäytöstä.
Näyttelyssä esitellään OKM:n rahoittaman ’Museoiden lasten tulevaisuustyöpajat’ -hankkeen pilottityöpajoissa syntyneitä menneisyyskurkkaus ja tulevaisuustyöpajamenetelmiä, sekä työpajoissa esiin nousseita lasten tulevaisuusajatuksia ja tuotoksia. Näyttelyvieras pääsee myös itse matkaamaan aikakoneella ja pohtimaan omia tulevaisuuskuviaan.
Hankkeen tavoittena oli kehitellä museoille tulevaisuustyöpaja–menetelmiä lasten kuulemiseen. Hankkeen neljässä pilottityöpajassa erilaiset lapsiryhmät tutkivat menneisyysnäkymiä sekä kuvittilevat ja tekivät näkyväksi omia tulevaisuusajatuksiaan yhdessä luoden. Menetelmät kootaan menetelmäoppaaksi, joka julkaistaan päätösseminaarissa 24.8. Nyt kesän aikana hankkeen tuloksia esitellään näyttelyssä ‘Karkkipuuroa ja käveleviä taloja’, joka aukeaa Sagalundissa 17.5.
“On tärkeää muistaa, että lapsilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa tässä ja nyt.” sanoo projektikoordinaattori Kristiina Tiainen. Hän jatkaa: “Tutkimusten mukaan luovuuskasvatuksella, taiteella ja kulttuurilla on merkittävä rooli tulevaisuuden muutoksentekijöiden kasvattamisessa. Tarvitaan uusia menetelmiä opettaa tulevaisuustaitoja kuten yhteisluomista tai tulevaisuuslukutaitoa. Tätä halusimme tässä hankkeessa testata museokontekstissa.”
Sagalundin museojohtaja John Björkmanin mukaan museot ovat erityisen hyviä paikkoja tulevaisuuksien pohdintaan, sillä museoissa on jo valmiiksi läsnä pitkä aikaperspektiivi: “Kun ymmärretään kuinka olemme kehittyneet tähän asti, saatamme saada oivalluksia siitä kuinka kehitys voisi jatkua tästä eteenpäin.”
Hankkeeseen palkattiin neljä taiteilijaa tai taidepedagogia eri aloilta: kuvataiteilija Sara Ilveskopi, kuvataiteilija Heidi Lunabba, nukketeatteritaiteilija Roosa Halme ja teatteriopettaja Henni Kiri. Sagalundin puolelta mukana olivat amanuenssi Mira Rehn ja museojohtaja John Björkman. Hankkeen taidekasvattajat ja museopedagogit kehittävät kokonaisuutta ja menetelmiä yhteistyössä tulevaisuudentutkija ja etnologi Katriina Siivosen kanssa. Pilotti laajensi hankkeessa mukana olevien taiteilijoiden ja museon työntekijöiden osaamista tulevaisuuden tutkimuksesta, yhteisluomisesta ja lasten kanssa kehittämisestä.
Pilottityöpajoihin osallistui oppilaita Amosparkens skolasta ja Kemiönsaaren keskuskoulusta Kemiöstä sekä Sirkkulan koulusta Salosta. Hiihtolomaviikolla järjestettiin lisäksi avoin työpajapäivä 7-12 vuotiaille lapsille. Sagalund haluaa kiittää kaikkia mukana olleita lapsia ja heidän mukanaan tulleita aikuisia, jotka osallistuivat ja työskentelivät kanssamme tässä kokeiluprojektissa.
Näyttely tulee olemaan avoinna 17.5-17.9 aina kun museo on avoinna.
Paksu, villainen ryijy on palvellut monia tarkoituksia kylmässä Pohjolassa. Se on ollut eläimen taljan veroinen lämmittäjä ja käyttökelpoisempikin, mutta myös ylpeyttä omasta kodista henkivä somiste, juhlapaikan koristaja ja suoja elämän matkalla.
Sagalundin näyttely RYIJYN SUOJASSA esittelee ryijyn eri käyttötarkoituksia, Annexet-rakennuksessa 21.2. -31.9.2023.